Seuraavana päivänä Romeo päätti kokeilla valmistaa Chili con Carnea. No, se ei mennyt aivan putkeen. Mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään.
Työpäivän jälkeen Romeo soitti Impille ja ehdotti treffejä. Hän valmistautui pahimpaan, mutta Impi yllätti ja ehdotti itse, että voisi tulla Romeon luo.

Alku meni oikein hienosti Impi nauroi kaikille hänen vitseilleen ja Romeon mielestä Impi oli vastaanottavainen. Niinpä Romeo päätti kokeilla flirttitaitojaan ja silitti hellästi Impin poskea. Tästä Impi raivostui. Millainen nainen sinä luulet minun oikein olevan? Nämä treffit loppuvat kyllä nyt tähän. Näin karmeita treffejä ei minulla ei koskaan ollut. Näkemiin Romeo Love.

Romeo masentui täysin. Miten hän saattoi lukea Impiä niin väärin. Voi tätä kurjuutta. Romeo päätti lievittää tuskaa ja meni puutarhaan ja alkoi siistiä pensasaitaa. Se kävi terapiasta. Seuraavana päivänä Romeo soitti Impille ja pyysi anteeksi virhettään. He juttelivat ja Romeo huojentui. Onneksi peli ei ole vielä menetetty.
Seuraavalla viikolla Romeo rohkaisi mielensä ja pyysi Impiä uusille treffeille. Jes, Impi suostui. Impi sanoi Romeolle, että toivottavasti tällä kertaa kaikki sujuu paremmin. Romeo otti vihjeestä vaarin. Tällä kertaa hän ei kyllä pilaisi kaikkea. Toisella kertaa kaikki sujui paremmin. Romeo oli oikein hauska ja otti Impin tunteet huomioon.
Romeo rohkaisi mielensä ja pyysi Impiä tanssimaan. Impi oli päättänyt olla tiukkana eikä langeta, mutta kuumat latinosävelet saivatkin Impin aivan villiksi.
Romeo ajatteli rauhoittaa menoa ja pyysi Impiä tanssimaan hitaita. Romeo kuiskutteli hempeitä sanoja Impin korvaan, ja Impi oli kuin sulaa vahaa.
Molempien tunteet leiskuivat kuumina ja he siirtyivät kuhertelemaan Romeon sängylle.
Lopulta yksi asia johti toiseen.
Intiimin hetken jälkeen Romeo ajatteli antaa mielitietylleen selkähierontaa.
Ennen Impin lähtöä, Romeo lauloi kauniin serenadin Impille. Tämä oli jo kerran hyväksi havaittu "ase". Impi oli aivan myyty. Miten näin ihana mies voi olla olemassa?
Seuraavana päivänä ilmestyi kaunis kukkakimppu Romeon oven taakse. Nyt hänellä oli 2 kaunista kukkakimppua kahdelta kauniilta naiselta.Romeon saavuttua kotiin posti toi hänelle valtavan paketin. Romeo vastusteli, en ole tilannut mitään. Paketin oli lähettänyt Impi. Hän oli ostanut stereotornin Romeolle. Nyt Romeo pelästyi. Toivottavasti Impi ei odota kihloja. Romeo ei pysty ajattelemaankaan vakavaa suhdetta. sen verran syvät haavat Emilia oli jättänyt.
Eräänä päivänä töiden jälkeen Romeo tapasi Hermia Capulan. Romeo oli ihmeissään, miten on mahdollista, että 3 naista pyörii ajatuksissa. Romeo päätti, että Hermia on saatava hurmattua.
Mutta täytyy olla hyvin varovainen, sillä Romeo oli jo aiemmin saanut huomata, että Tiia erityisesti oli mustasukkaista sorttia.
Työelämässä meni mainiosti. Romeo oli edennyt kouluttajaksi ja siitä edelleen Salaisen palvelun asiamieheksi.
Armeijassa Romeo oli myös oppinut sietämään kylmää ilmaa. Itseasiassa Romeo rakasti kylmää niin paljon, että hylkäsi keittiön ruokapöydän, vaan nautti päivällisen aina ulkona. Hän ei välittänyt, että oliko kuuma vai kylmä.
Ylennys tosin tiesi lisää kuntoilua. Kunnon oli oltava aivan ykkösluokkaa.
Tosin aina ei kuntoilukaan mennyt aivan putkeen.
Myös mekaniikan taidoista olisi agentin työssä hyötyä.
Tarinan seuraavassa osassa näemme, miten Romeon 3 naisen samanaikainen pyörittäminen onnistuu...

2 kommenttia:
Taitaakin olla melkoinen Don Juan tämä Romeo ;). Mikäs sitä on ollessa, kun toinen toistaan kiehtovampia naikkosia tulee vastaan.
Todella kiva lukea välillä simimiehestäkin, kun yleensä tarinan aloittaa aina joku kuvankaunis siminainen.
Kiitos kommentista. :) Tein tarkoituksella miessimin, koska itsekin pelaan paljon naispuolisilla simeillä ja vaihtelu virkistää. Tai Romeo ajattelee ainakin näin...
Tänään ehkä tulee jatkoa...
Lähetä kommentti