Seuraavana aamuna Romeo heräsi pirteänä. Aamumurot syötyään Romeo tuumi, että kyllähän tässä töitäkin pitäisi tehdä, jotta leivän päälle saisi muutakin kuin ylähuulen. Romeo tiesi, että liian kranttu työn suhteen ei voisi olla. Mitenkään kummoisia työpaikkoja ei ollut tarjolla. Niinpä hän päätti hakea mailapojan paikkaa Veronalan golfkerhosta. Työ ei ollut liian raskasta, mutta mikään unelma-ammatti se ei kyllä ollut. Muutaman viikon päästä hän pääsikin huoltoaseman myyjäksi. Mutta sekään ei ollut Romeon mieleen. Bensiinin haju ei oikein napannut. Niinpä Romeo sanoutui irti ja mietti, että mitä ihmettä hän tekisi. Kuinka ollakaan, armeija haki riveihinsä uusia miehiä. Niinpä Romeo teki radikaalin ratkaisun ja meni armeijan harmaisiin.
Romeo kunnostautui ja yleni nopeasti laskuvarjojääkäriksi. Työ kysyi kuntoa ja karismaa JA Romeo treenasi ahkerasti.
Eräänä iltana Romeo lähti palloilemaan kaupungille. Hän törmäsi Viki Lievoseen ja Mikko Kauraseen. Porukalla miehet menivät pitämään hauskaa. Ravintolassa Romeon oli aivan pakko kokeilla Magnetohytkytintä.
Muusikon ura kummitteli edelleen Romeon mielessä ja tilaisuuden saatuaan hän kokeili DJ.nä toimimista.
DJ:n työ oli sen verran hikistä puuhaa, että pojat päättivät mennä vilvoittelemaan porealtaaseen. Mukavan illan vietettyä Romeon oli lähdettävä ajoissa kotiin, sillä herätys oli klo 5 aamulla. Mutta Viki ja Mikko päättivät tulla jatkoille Romeon luo.
Ilta jatkui tyynysodan merkeissä, vaikka isäntä oli menossa nukkumaan. Vieraita isännän väsyminen ei pahemmin haitannut.
Aamulla meno jatkui, mutta se vaati ympäristöltä jo pinnaa. Eräänä iltana Romeo päätti soittaa Tiia Santalalle ja kokeilla kepillä jäätä. Olisiko Tiia kiinnostunut tapaamaan. Romeo huomasi, että kuinka helppoa Tiialle olikaan puhua. Puhelu venyi melko pitkäksi.
Muutaman päivän päästä Romeo pyysi Tiiaa treffeille. Romeo ehdotti, että he voisivat viettää iltaa Romeon luona. Tiia innostui oitis. Molemmat huomasivat, että heidän huumorinsa oli samanlaista.
Illan edetessä Romeon ja Tiian tunteet toisaan kohtaan syvenivät ja lämpenivät. He eivät edes huomanneet, että salama oli iskenyt koivuun ja sytyttänyt puun palamaan.
Molemmat rakastivat leikkiä tyynysotaa. Kukapa ei rakastaisi. Romeo rohkaisi mielensä ja kertoi kiinnostuksestaan Tiiaa kohtaan. Tiia oli onnessaan, koska hän tunsi aivan samoin.
Romeo laittoi soimaan lempimusiikkiaan, salsaa. Tiia innostui musiikista täysin.
Niinpä he alkoivat tanssia, ja myös helliä suudelmiakin vaihdettiin.
Romeo innostui laulamaan jopa serenadia Tiialle, mikä sulatti Tiian sydämen täysin.
Lopulta Tiian oli lähdettävä, mutta ah tuota onnea. Seuraavana päivänä Romeon oven taakse ilmestyi kukkakimppu. Treffit menivät todellakin putkeen, Romeo ajatteli. Mutta hän huomasi ajattelevansa myös Impiä. Ehkäpä soitan tytölle ja pyydän käymään, ajatteli Romeo.