perjantai 22. kesäkuuta 2007

LC PADATTAJA OSA 1

Tästä alkaa ensimmäisen Legacy Challenge. On ollut mieletöntä huomata, kuinka simien pelaamiseen on tullut uutta puhtia. Suosittelen kaikille lämpimästi.





Padattajan perheen kantaisä on Harri Padattaja. Harri on perhetavoitteinen, jonka elämäntavoitteena on viettää kultaista vuosipäivää. Harri on asunut koko ikänsä Leutolaaksossa. Yliopistossa Harri ei pahemmin sosiaaliseen opiskelijaeläämään osallistunut, vaan panosti kaiken energiansa opintoihinsa. Jo opiskeluaikoina Harri oli kiinnostunut politiikasta.

Tässä Harrin ensimmäinen oma asunto, joka melko spartalaisesti sisustettu.

Ensimmäisenä iltanaan Harri pääsi lempiharrastuksensa pariin. Harri rakasti dekkareita. Kuitenkin opiskelu oli vaatinut veronsa. Harri oli erkaantunut ystävistään, joiden kanssa intoa uhkuen oli yliopistoon mennyt. Harri muisti yhtäkkiä lapsuudenystävänsä Mikaelin. Harri päätti ottaa Mikaeliin yhteyttä.

Ensin oli kuitenkin löydettävä työtä, jotta spartalaiset asuinolosuhteet saisi hieman mukavimmiksi. Onnekseen Harri huomasi vapaan paikan poliitiikan parissa. Harri soitti oitis ja sai kampanjapäällikön paikan. harri oli tyytyväinen, että sai mieluisan työpaikan.

Harri oli mielissään, kun naapurit tulivat toivottamaan hänet tervetulleeksi Leutolaaksoon. Harri huomasi, että paljon uutta verta oli yliopistovuosien aikana ilmaantunut Leutolaaksoon.


Ilta kului hauskanpidon merkeistä, ja ennen kuin Harri huomasikaan, oli päivä laskenut jo mailleen. Väsyneenä, mutta iloisena Harri meni nukkumaan.

Ensimmäisen työpäivän jälkeen olo oli kuin voittajalla.


Harri oli erittäin yllättynyt, kun eräänä iltana Mikael soitti ovikelloa. Mikael oli kuullut, että Harri oli muuttanut takaisin seudulle. Juttua riitti monen vuoden edestä, vaikka väsymys jo Harria painoikin.

Yksinäisyyden tunnetta Harri yritti helpottaa tanssimalla yksikseen, mutta se toi pientä hetkellistä iloa. Perhetavoitteisena Harri alkoi kaivata kumppania ja perhettä.

Lopulta Harri turvautui treffipalveluun. Kun ennustaja katsoi pallostaan sopivaa ehdokasta Harrille, teki Harri lumienkeileitä poistaakseen jännitystä.

Palvelun kautta Harri tutustui Nikki Kurviin. Vaikka Nikki olikin mammonan perään, niin kuin kumman kautta heidän kemiansa toimivat. Harri oli aivan myytyä miestä.

Harri ja Nikki huomasivat paljon yhteisiä kiinostuksen aiheita ja juttua riitti hyvin.

Pikkuhiljaa heidän suhteensa muuttui ystävyydestä astetta läheisemmäksi.


Harri rohkaisi mielensä ja pyysi Nikkiä treffeille. Hän vei tytön keilaamaan. Ja mielessään Harri toivoi perustavansa perheen Nikkin kanssa, mutta päätti edetä hitaasti, jottei Nikki tuntisi, että Harri painostaisi häntä.

Tiukan keilailusession jälkeen hieroi Harri herrasmiehenä Nikkin hartioita ja Nikki tajusi, että näin hyvää ja huomaavaista miestä hän ei tulisi ihan heti löytämään.

Molemmat olivat aivan myytyjä. Miten voi olla mahdollista, että treffipalvelun kautta voi löytyä sielunkumppani...

Ilta jatkui tanssin merkeissä ja molemmat olivat jo ihastuneita toisiinsa. He näkivät vain toisensa.

Treffit oli hyvä päättää hellään halukseen. Molemmat menivät hyvin mielin ja sydäen laulaen kotiin.

Seuraavana päivänä Harri huomasi saaneensa postia Nikkiltä. Sydän pamppaillen Harri otti kuoren ja luki. Nikki kiitti aivan ihanasta illasta ja toivoi pikaista uusintaa. Harri oli onnensa kukkuloilla.

Harri ilmaisi vahvat tunteensa räppäämällä itsekseen.

Harri oli kutsunut Nikkin Stadiin uimaan ja pitämään hauskaa. Nikkille Harri sanoi arvoituksellisesti, että illasta on tulossa hauska ja varmasti unohtumaton.

Nikki yritti tiedustella, että mitä Harri oikein tarkoitti.

Harri vaan vastasi, että maltahan niin näet.

Nikki oli myyty. Harrihan on aivan mieletön.

Jottei ilta menisi aivan jännittäväksi, he päättivät mennä yhdessä porealtaaseen. He olivat mielissään, kun saivat tutustua uusiin ihmisiin.


Lopulta he näkivät vain toisensa.

Kun Harri ja Nikki olivat nousseet poreammeesta, päätti Harri rohkaista itsensä ja ehdotti kihloihin menemistä.

Kuinka onnellisia he molemmat olivatkaan.

Ilta oli hyvä päättää kiihkeään suudelmaan...

...Jos toiseenkin.

Harri halusi koko maailman tietävän, että hän oli kihloissa maailman ihanimman naisen kanssa.

Harri sai huomata, että Nikki oli tuonut ihana kimpun ruusuja.

Vihdoin Nikki muutti Harrin luo.

Nikkin tuoman omaisuuden turvin he saivat laajennettua taloa ja sisustettua sitä mukavasti. Nikki oli ammatiltaan lentäjä ja palkkaa hän sai ihan mukavasti. Molempien mieltä kaihersi saada perheenlisäystä, mutta onnistuisiko se helposti. Varsinkin Nikkin lähipiirissä oli lapsettomuutta ja se sai myös Nikkin pelokkaaksi.

Ei kommentteja: